Bawshar
Bawshar on Omanin sulttaanikunnan pohjoisosassa, Omanin pääkaupunkialueella eli Masqatin kuvernementissa, Omaninlahden ja Hajarvuoriston välissä sijaitseva kaupunki. Bawshar on myös yksi Omanin aluehallinnon 2. tason 61:stä piirikunnasta (wilaya).
Bawshar sijaitsee noin 10-30 kilometriä pääkaupunki Masqatin hallintopalatsista länteen, Seebin ja Matrahin piirikuntien välissä. Monet Omanin pääkaupunkiseudun nähtävyyksistä (esimerkiksi Sulttaani Qaboosin suuri moskeija ja oopperatalo), ministeriöstä ja muista hallintorakennuksista sekä kansainvälisten ketjujen laatuhotelleista sijaitsevat Bawsharissa. Bawsharin kaupungin väkiluku on kehittynyt seuraavasti: 148 335 (VL 2003), 187 871 (VL 2010) ja 357 000 (ennuste 7/2013). Koko pinta-alaltaan 340 neliökilometrin laajuisen Bawsharin piirikunnan väkiluku oli 192 235 as. (VL 2010) ja 365 284 (2013), joista Omanin kansalaisten väestöosuus oli vain 22,2 prosenttia.

Kartta - Bawshar
Kartta
Maa (alue) - Oman
Omanin lippu |
Wadi Shab.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
OMR | Omanin rial (Omani rial) | رع. | 3 |
ISO | Kieli |
---|---|
AR | Arabian kieli (Arabic language) |
EN | Englannin kieli (English language) |
UR | Urdu (Urdu) |